Arvalin autokanta kasvaa ennätysvauhtia – ja sähköistyy odotettua nopeammin
Arval Suomen rahoittama autokanta kasvoi 15 prosenttia vuonna 2023. Saavutus on merkittävä etenkin nykyisessä taloustilanteessa, joka koskettaa paitsi autoalaa myös yrityksiä ja niiden ostamia palveluita yleensä. Autokanta myös sähköistyy odotettua nopeammin: nyt jo 70 % Arvalin tilauskannasta on sähköautoja tai ladattavia hybridejä.
Vuosi sitten uutisoimme, kuinka Arvalin Suomessa rahoittama autokanta oli saavuttanut 7000 ajoneuvoa. Vuonna 2023 kanta jatkoi kasvamistaan huikealla 15 prosentin vauhdilla, ja helmikuussa 2024 paukkui jo 8000 rahoitetun ajoneuvon raja.
Miten tällainen kasvu tehtiin aikana, jona yritykset tarkastelevat budjettejaan entistä tarkemmin?
“Vuosi on ollut sekä yrityksille että kuluttajille haastava korkojen nousun, inflaation ja epävakaan maailmantilanteen vuoksi. Etenkin isoja investointeja on harkittu tarkemmin tai pistetty jäihin. Helppoa kasvu ei ole ollut autoalallakaan tällaisena aikana, ja olenkin erityisen ylpeä ahkerasta ja johdonmukaisesta työstä, jota Arvalilaiset ovat sen eteen tehneet”, sanoo Arval Suomen maajohtaja Andrei Biro.
Asiakastyytyväisyys keskiössä
Biron mukaan kasvun taustalla ei ole taikatemppuja, vaan panostusta korkeaan asiakastyytyväisyyteen ja -pitoon Arvalin strategian mukaisesti. Sen ohella myös toimintaa julkisella sektorilla laajennettiin viime vuonna, ja yksityisleasingiin panostettiin uusien kanavien ja palvelumallien muodossa. Lisäksi juuri lanseerauksessa oleva Arval Flex –palvelu mahdollistaa lyhyet ja joustavat leasingsopimukset asiakasyrityksillemme.
Kasvun taustalla on vahva tuki BNP Paribas Groupilta ja vahva yhteistyö muiden Arval-maiden välillä.
”Olemme yhdessä henkilöstömme ja Groupin kanssa satsanneet erityisesti olemassa olevien asiakkaiden palvelemiseen ja sopimusten uusimiseen, palvelumme laatuun ja kilpailukykyiseen hintaan”, hän kertoo.
Suomalaisten leasingtoimijoiden kärkikolmikkoon kuuluva Arval tunnetaankin asiakaskeskeisyydestään. Myös tulokset puhuvat puolestaan: Arvalin yleinen asiakastyytyväisyys (88 %) perustuu asiakaspalvelun nopeisiin vasteaikoihin sekä henkilökohtaiseen palveluun.
Biron mukaan menestyksen taustalla ovat Arvalilla kehitetyt asiakaspalvelumallit, joiden tiimoilta henkilöstöä koulutettiin lisää myös vuonna 2023. Kasvua ovat siivittäneet myös uudet Arvalilaiset.
”Henkilöstömme kasvoi viime vuonna kahdeksan prosenttia. Arval Suomen palveluja tuotetaan yhteensä noin 47 henkilön voimin. Pystymme palvelemaan henkilökohtaisesti ja nopeasti.”
Autokannat sähköistyvät salaman lailla: jo 70 % tilauksista sähköistettyjä
Yksi kasvun moottoreista on autokantojen sähköistyminen, joka on Biron mukaan tapahtunut odotettua nopeammin. Nyt enää harvempi kuin joka kolmas auto tilataan perinteisellä polttomoottorilla.
”Sähköistyminen kiihtyi entisestään vuonna 2023, mikä oli hieno asia paitsi kestävämmän autoilun, myös alamme näkymien kannalta. Viime vuonna suurin osa toimitetuista autoistamme oli sähköistettyjä, samoin kuin 70 % nykyisestä tilauskannastamme.”
Biro sanoo, että myös sähköistymisen sisällä on havaittavissa siirtymä ladattavista hybrideistä sähköautoihin, mihin vaikuttaa osaltaan paitsi lisääntyvä tietämys sähköautoilusta, myös latausinfrastruktuurin parantuminen Suomessa.
Suomessa on sähköistymisessä vielä kehitettävää työpaikka- sekä kotilataamisessa ja julkisen lataamisen verkostossa. Samoin latauksen kustannusten maksaminen ja hallinnointi kaipaa vielä kehittyneempiä palvelumalleja. Arvalin Suomessa tarjoama julkinen latausverkosto kasvoi 35 % vuoden 2023 aikana, ja vahva kasvu jatkuu myös tämän vuoden puolella.
“Teemme jatkossakin töitä sen eteen, että asiakkaamme uskaltavat hypätä kehityksen kyytiin ja sähköistää autokantojaan”, Biro kiteyttää.
Voimmeko auttaa yritystänne autokantaan liittyvissä asioissa?
Soita asiakaspalveluumme ja kysy lisää!
Puh. +358 9 8254 1234